perjantai 26. joulukuuta 2014

Haavanhoitoa pihkalla

Usein vaelluksilla ja melontareissuilla jalat kokevat kovia oltuaan pitkään kosteana vaelluskengissä tai neopreenikengissä. Jalkoihin saattaa tulla haavaumia, jotka pahimmillaan voivat olla niin kipeitä, että käveleminen on tuskallista. Itselläni on usein ongelma varsinkin vasemman jalan kanssa, josta päkiän iho haavautuu. Olen kokeillut monenlaisia voiteita mutta mikään ei auta kovin kauaa. Apteekista saa pihkasalvaa, jonka pitäisi auttaa mutta eipä sekään kovin hyvin tehonnut. Muutamia vuosia sitten kokeilin ottaa kuusesta pehmeätä valuvaa pihkaa ja laitoin sitä haavaumiin. Se auttoi ja voin suositella sitä muillekin. Yleensä haavat parantuvat muutamassa päivässä ja kipu häviää jo alle puoli tuntia pihkan laittamisesta.
Ensin pihkaa haavat täyteen ja kestävä kangaslaastari päälle suojaksi. Laastarit saavat olla jalassa niin kauan kun ne pysyvät eli yleensä useamman päivän. Pihkaa ei tarvitse ottaa pois vaan se rapisee kuivuessaan pois.
Kesällä on helppo löytää pehmeätä valuvaa pihkaa kuusten rungoista mutta näin talvella se on yleensä jäätynyttä ja kovettunutta. Sekin toimii kun vähän lämmittää ja sitten hieroo sormella sitä haavoihin niin paljon kun sitä saa pysymään.
Pihkan teho perustuu sen kykyyn hillitä bakteerien kasvua, ja tämä puolestaan selittyy pitkälti sen sisältämillä hartsihapoilla. Luonnonpihkassa on myös lignaaneja, kasvipohjaisia hormoneja, jotka edistävät solujen uusiutumista ja nopeuttavat haavojen paranemista.  
Sairaanhoitajaopiskelija Henna Aho on tehnyt opinnäytetyönsä pihkan ja hunajan käytöstä haavanhoidossa ja tutkimuksen voi lukea täältä.


2 kommenttia:

  1. Pysysköhän tuo hyvin lapsen naamassa? Pikkuisen pahat välillä ihottumat pojjaalla. Ei se ole enää mitään ihottumaakaan oikeastaan kun iho on kokonaan poissa :/ Voikohan pihkalle olla allerginen? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1-3% ihmisistä on allergisia eli voi. Todennäköisyys on kyllä aika pieni.
      Kyllä se varmasti pysyy naamassa mutta toinen juttu on kuinka sen saa levitettyä. Pihkasalva voisi olla helpompaa levittää mutta ei ihan yhtä tehokasta. Kannattaa kyllä kokeilla.

      Poista