sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Erämiehen riistapiiras


Hirven metsästys alkaa olla monilla porukoilla jo ohi, lihat jaettu ja nyt mietitään mitä uutta tavallisuudesta poikkeavaa niistä voisi tehdä. Tässä olisi helppo ja taatusti erilainen piiras riistan ystävälle.

Leipominen on jäänyt itselläni viime vuosina ruoanlaiton varjoon ja nyt ajattelin hieman korjata tilannetta. Hyödynsin sienipiirakan ohjetta ja muokkasin sitä soveltuvin osin tarpeeseeni. Tein kaksi hieman erilaista versiota, joista molemmat olivat mielestäni varsin onnistuneita. Toisen päälle laitoin taikinasta koristeeksi ristikon ja toisen päälle ripottelin juustoraastetta. Vaimoni ja tyttäreni kehuivat lopputulosta, joten kai se on uskottava, että hyvää on.

Ohje yhteen piirakkaan:

pohja:
250g voita
250g (n. 4dl) vehnäjauhoja
250g kermaviiliä

täyte:
250g hirvenjauhelihaa
3dl kuivattua kanttarellirouhetta tai 1l tuoreita sieniä
1-2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1dl kermaa

1. Laita aluksi kuivatut sienet turpoamaan kylmää veteen ja siirry vasta sitten taikinan tekoon.
2. Nypi voi ja vehnäjauho kulhossa.
3. Lisää sekaan kermaviili ja sekoittele tasaiseksi taikinaksi.
4. Painele taikina vuokaan reunoja myöten. Voit ottaa hieman taikinaa koristelua varten ja pyöritellä siitä sormen paksuisia nauhoja.
5. Kuullota sipulit öljyssä ja purista sekaan valkosipulia.
6. Ruskista hirvenjauheliha.
7. Kaada sienistä pois vesi ja laita sienet sipuli-jauhelihaseokseen.
8. Lisää sekaan kerma ja anna kiehua miedolla lämmöllä 15-20min.
9. Kaada täyte vuokaan taikinan päälle.
10. Koristele taikinanauhoilla. Toinen vaihtoehto on lisätä päälle hieman juustoraastetta.
11. Paista 200 asteessa 20-25min.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti