perjantai 19. helmikuuta 2016

Video JR-27-vaellusahkion rakentamisesta

Jotta välttyisin suuremmilta ongelmilta miettiessä vapaa-ajan käyttämistä, tein laavuprojektin sivussa taas pari ahkiota. Runsas vuosi sitten tein kaverini kanssa kolme JR-27-vaellusahkiota, joiden rakentamisesta kirjoitin silloin jutun


Vaikka "Koita" oli hyvä, löytyy silti aina parannettavaa. Myin sen pois ja tein uuden vähän muokattuna. Alla näkyy "Koita"-ahkion ja yllä uusien muoto. Keula on hieman pystympi ja 50mm korkeampi. Pystympi keula auttaa lähinnä ojien ylityksessä sekä syvässä lumessa hiihtäessä. En ole näihinkään ahkioihin vielä täysin tyytyväinen ja luultavasti teen ensi talveksi kehitysversio III:n.

Sivulaidat tein 12mm koivuvanerista.

Sivulaitojen kallistus 15 asteen kulmaan on helpoin tehdä aluksi sirkkelillä.

Sahattuihin pintoihin tein kallistukset käsivaralta nauhahiomakoneella.


Etureunan tukipuu. Koko on n. 75x45mm. Huomaa, että myös etureunan tukipuun päät pitää sahata 15 asteen kulmaan! Koska tein etureunan 50mm korkeammaksi kuin takareunan, piti tukipuun pituudessa huomioida ahkion leveneminen muutamia senttejä.


Käsittelin nämäkin ahkiot puuöljyn, tervan ja tärpätin seoksella. Käsittely suojaa vaneria kosteudelta ja on helppo uusia tarvittaessa. Lisäksi näin puun kaunis kuviointi tulee esille.


Takalaidassa tuli ahkion ainut oikea virhe. Unohdin viistää takalaidan alareunan ennen paikalleen laittamista. Koska olin jo sahannut palat ylänurkista pois, ei korjaaminen enää onnistunut. Ainut haitta tästä unohduksesta on, että ruuvit painavat pohjan hieman mutkalle. Onneksi PE-levy antaa hyvin myöten eikä hajoamisen riskiä ole. No, tekevälle sattuu ja seuraavalla kerralla ehkä muistan tämänkin. Edellisiä ahkioita tehdessä muistin tehdä viisteen. Ehkä silloin tuli tehtyä enemmän ajatustyötä koska kyseessä oli ensimmäiset ahkiot.


Pohja on 2mm polyeteenilevyä, joka on kiinnitetty sivuilta 25x10mm polyeteenikiskon läpi ruuvaamalla. Etu- ja takareuna on ruuvattu leveäkantaisilla wronic-ruuveilla.


Nidoin ahkion reunaan 70cm leveän kankaan, jonka sisään tavarat on hyvä pakata suojaan lumelta. Kuorma kiinnitetään kumilenkeillä, jotka ovat 6mm kumiköyttä. Kiitos vaimolleni kankaan reunojen ompelusta!

Aisat ovat 16mm paksua lasikuituputkea eli ns. "Excel-putkea". Pituutta aisoilla on 2m. Käytännössä samaa tavaraa kuin suksisauvat. Vetovyöt tein hyväksi havaitusta Bundeswehrin tst-vyöstä. Huomioitavaa on, että solki kannattaa sijoittaa ehdottomasti selkäpuolelle. Tällä säästytään solkeen kohdistuvalta rasitukselta sekä vyön löystymiseltä.

Varsinkin metsämaastossa aisat kannattaa pitää vetäessä ristikkäin. Tämä helpottaa ahkion kääntymistä. Jokainen varmaan tietää runko-ohjauksen periaatteen esim. kauhakuormaajassa? Tämä toimii metsässä täysin samalla tavalla aisojen ollessa ristikkäin. Lantion kääntyessä vasemmalle, ahkio kääntyy päin vastoin, jne. Ahkio ei siis oikaise mutkassa vaan kiertää puut loivalla linjalla.

"Koita"-ahkion sivulaidat olivat 15mm puuta ja se painoi n. 7kg. Näiden uusien paino on vain kilon enemmän vaikka materiaalina kestävyydeltään parempi vaneri.


Kuvasin tällä kertaa rakentamisesta videon, josta toivon kuvien ohella olevan apua vastaavanlaista ahkiota tekeville. Kysymyksiä voi esittää joko blogin facebook-sivulla tai tämän postauksen alle.

Myös kommentit ovat tervetulleita! Niitä ei tule koskaan liikaa.


9 kommenttia:

  1. On kyllä hienoja ahkioita. Koirakin varmasti voisi tuollaista metsäretkillä vedellä. Mitenkä tuo koivuvaneeri on ulkoilmassa käyttäytynyt?

    T. Kare

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti koirakin vetää helposti.

      Talvikäytössä vesi harvemmin on ongelma. Ahkio saattaa hieman kostua mutta sitä ei kuitenkaan säilytetä vesisateessa.

      Nämä ovat ensimmäiset vaneriahkiot, jotka teen mutta toki olen käyttänyt vaneria monessa muussa hommassa. Jopa vesisateessa levy kestää hyvin. Toki pitemmän päälle päällimmäinen viilu haristuu ilman käsittelyä. Öljyämisellä saadaan tämäkin ongelma poistettua. Öljyämisen etuna on lisäksi käsittelyn uusimisen helppous. Senkun vetää pensselillä uutta kerrosta päälle.

      Poista
  2. Hyvän näkösiä ahkioita. Olen tehnyt vesivanerista hyvin pelkistetyn näköisiä ahkioita pari kappaletta. Käänsin pohjamuovin tuon etummaisen poikkipuun ympärille ja kiinnitin vetoaisan kiinnitysletkut poikkipuuhun ahkion sivusta. Ei ole niin komia kiinnitys, mutta ahkio tulee kestämään kovaa kuormaa, koska vetovoima kohdistuu pohjalevyyn, ei laitoihin. Toki tuo perinteinen kiinnitystapakin on riittävän kestävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin 12mm vaneri kestää vetoa murtumatta varsin hyvin. 15mm lauta on herkempi halkeamiselle kun veto tulee pistemäisesti. Edellisissä ahkioissa huomasin myös, että lauta alkaa tikkuuntua kohdista, jossa jäinen hanki raapii reunaa. Myös sen takia tein uudet ahkiot vanerista. Maalaaminen toki suojaisi puuta paremmin tikkuuntumiselta mutta en pidä maalatun ahkion ulkonäöstä, joten pysyn öljyssä ja tervassa.

      Poista
  3. Nuotiopoika (instagram)4. joulukuuta 2016 klo 14.09

    Minkä tyyppisestä kaupasta saa tuota exel putkea? Tavan rautakaupasta? Putkitukusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen ostanut Joensuun Kumipörssistä. Siellä pitävät putkea hyllytavarana kun sille on sen verran kysyntää. Etola kuulemma myy joissain kaupungeissa.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta. Etolaa arvelinkin, sieltä saa ainakin tuota pohjamuovia, niin kysynpä samalla.

      Poista
  4. Joko olet siirtynyt tuumasta toimeen 3. sukupolven ahkion kanssa? Kiinnostaisi tietää tuona ahkion pituus ja korkeus. Onkohan vinoilla sivuilla käytännön merkistystä muuten kuin pinoamiseen? Olen ajatellut tehdä ahkion lasten kuljettamiseen ja pystyillä sivuilla saisi laitettua jonkinlaiset istuimetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole suoraan sanottuna ehtinyt. Tässä on ollut niin paljon muuta tekemistä mm. uusi keittiönpöytä, että uuden mallisen ahkion tekeminen on jäänyt. Suunnitelmat ovat kyllä olemassa ja ehkäpä sen vielä teen.
      Tuon ahkion keulan korkeus on 20cm, laidat keskeltä 10cm ja perästä 15cm. Laitojen kallistus auttaa toki hieman kelluttamaan ahkiota, antaa lisää pakkaustilaa lisäämättä kuitenkaan pohjan leveyttä ja samalla keulasta saadaan vähän leveämpi. Se auttaa merkittävästi penkkojen nousussa ja ojien ylittämisessä.

      Poista