torstai 29. joulukuuta 2016

Mitä jäi mieleen vuodesta 2016?


Otsikon kysymykseen on helppo vastata: Paljon mukavia muistoja ja kivoja projekteja. Oman blogini lisäksi kirjoitin Retkipaikkaan ja joihinkin lehtiin. Luontokuvia otin itselle sekä myyntiin. Näiden kanssa vietin aika monta tuntia tietokoneen ruudun edessä. Siitä huolimatta vietin moninkertaisen ajan luonnossa liikkuen.


Liikkumistapa vaihteli kävelystä melontaan ja maastopyöräilyyn mutta kaikilla kerroilla yhteistä oli mukana roikkuva kamera. Ilman sitä en osaa lähteä luontoon. Vaikka en ottaisi päivän aikana yhtään kuvaa, kameran jättäminen kotiin ei ole vaihtoehto. Monta kertaa on tullut tilanteita ja kuvia, jotka olisivat jääneet ikuistamatta kännykkäkameralla.


Helmikuussa harjakorkeutensa saavuttanut laavu on ollut kovassa käytössä. Keväällä siellä nukuttiin ensimmäinen yö lasten kanssa. Pääosin laavu on kuitenkin ollut kahvinkeittopaikkana sekä muuten vain istuskelua ja hiljaisuuden kuuntelua varten.

Vuoden pisimpänä ja samalla muistorikkaimpana reissuna jäi mieleen Ivalojoen melontareissu. Mahtavat maisemat, hienot kosket, sekä vaihtelevat sääolosuhteet antoivat mukavasti haastetta. Hyvä autiotupaverkosto teki kuitenkin reissusta suhteellisen helpon varusteiden huoltamisen suhteen. Suuri kiitos kuuluu Metsähallitukselle, joka kykenee tarjoamaan meille palveluita tiettömien taipaleidenkin takana!


Joulun aika sekä vuoden viimeiset päivä ovat kuluneet kotona sairastaessa. Ensin vatsatauti ja sitten influenssa iski perheeseemme oikein kunnolla. Viikko ennen joulua alkanut tautikierre jatkuu edelleen ja näyttää jatkuvan vielä yli vuodenvaihteenkin. 40'C kuume ja karmea päänsärky ovat pitäneet tukevasti sängyn pohjalla. Samalla menivät uusiksi myös suunnitelmat retkeilystä lomalaisten kanssa. Tämmöistä se on isossa perheessä. Kun tautikierre alkaa, sitä jatkuu pahimmillaan 2-3 viikkoa yhteen menoon.

Eilen en kuumeisena jaksanut tehdä muuta niin askartelin muutaman minuutin slideshow:n tämän vuoden mieleen jääneistä tapahtumista. Kuvia kertyi vuoden aikana runsas 15 000, joten ihan kaikkia retkiä ei kuvissa näy.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti