tiistai 2. toukokuuta 2017

Koivunmahlasiirapin valmistaminen

Mahla koostuu enimmäkseen vedestä, sen kuiva-ainepitoisuus on noin 1 prosentti. Tuo prosenttiosuus koostuu enimmäkseen sokereista, minkä lisäksi mahla sisältää happoja, erityisesti hedelmähappoja, sekä hiven- ja valkuaisaineita ja entsyymejä. Mahlan sisältämiä hivenaineita ovat muun muassa kalium, kalsium, magnesium ja mangaani. Mahlan kivennäis- ja hivenaineiden kokonaismäärä on vähäinen: 10 litralla mahlaa voidaan tyydyttää kalsiumin ja magnesiumin päivittäinen tarve, mutta vain osa kaliumin tai raudan tarpeesta. Natriumia mahlassa on hyvin vähän, alle 0,1 mg/l. Myös proteiinipitoisuus on pieni, noin 1 g/l. Rasvaa mahlassa ei ole, eikä siten myöskään rasvaliukoisia vitamiineja. Tiamiinia tai riboflaviinia mahlasta ei alustavissa tutkimuksissa ole löytynyt eikä myöskään flavonoideja tai muita antioksidatiivisia yhdisteitä. Ravitsemuksellisesti haitallisia aineita mahlassa ei tiettävästi ole, jos koivun kasvupaikka on puhdas.
(Lähde:Wikipedia)


Keväisin, ennen lehtien puhkeamista, alkaa koivu tuottaa mahlaa. Useimmille lieneekin tuttua katkaistuun koivunoksaan ripustettu pullo, jonne valuu kirkasta nestettä. Näin ainakin itse tein lapsena keväisin. Toinen tehokkaampi vaihtoehto on porata koivun kylkeen muutaman sentin syvyinen 8-10mm paksuinen reikä ja työntää siihen putken pätkä. Tätä pitkin mahla valuu koivun kylkeen ripustettuun astiaan. Keskikokoisesta koivusta voi saada helposti 10-15l vuorokaudessa.


Meidän tämän keväinen mahlan keruu alkoi vappuna. Tyttäreni porasi kahteen koivuun kaksi reikää ja laittoi keruuastiat puihin kiinni. Vuorokauden valuttamisen jälkeen mahlaa oli tallessa n. 5l. Tosin yöllä kukaan ei ollut tyhjentämässä astioita ja osa mahlasta valui maahan.


Yleensä olemme käyttäneet mahlan sellaisenaan esimerkiksi mehussa. Tänä keväänä ajattelin kokeilla mahlasiirapin valmistamista. Tiesin, että saatava määrä on mahlan määrään suhteutettuna todella pieni mutta lopputulos yllätti silti. Kattilassa oli keittämisen alkaessa nestettä hieman alle 5l. Vajaan neljän tunnin keittämisen jälkeen kattilan pohjalle jäi pieni tilkka tummaa voimakkaan makuista siirappia.


Purkkiin kaadettuna määrä lienee desin verran. Suhteutettuna työmäärään ja kulutettuun sähköön, lopputulos ei kannata. Mutta tulipahan tämäkin kokeiltua. Luultavasti vastaisuudessakin mahla tulee juotua tuoreena heti valuttamisen jälkeen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti