maanantai 13. lokakuuta 2014

Hiitolanjoen maisemapolku

Repovedeltä suuntasimme Valkealan kautta kohti Joensuuta ja kävimme matkalla katsomassa Simpeleellä olevan Hiitolanjoen maisemapolun. Reitti on 3,5km pitkä ja se seurailee pääosin Hiitolanjoen eli Kokkolanjoen rantoja.
 Ritakosken voimalaitos 

Reitti lähtee parin sadan metrin päästä VT6:lta Ritakosken vanhalta voimalaitokselta alavirtaan. Polku kulkee joen eteläpuolella muutaman metrin päässä rannasta ja pohjoispuolella korkeammalla kalliojyrkänteillä. Jyrkimpiin nousuihin on tehty portaat ja kosteimpiin paikkoihin pitkokset. Kalliolla polun reunaan on laitettu köydet kaiteiksi. Reitillä on siisti tulipaikka, lintutorni ja opastauluja alueen historiasta. Polku kulkee Ritakosken ja Lahnasenkosken vanhojen voimalaitosten kautta kohti Venäjän rajaa. Opastauluissa kerrotaan mm. joen merkityksestä Sisä-Suomen asuttamisessa vanhana vesireittinä Laatokalta Saimaalle. 
 

Joen yläjuoksulla on paperitehdas, joka on perustettu 1901 Kangaskoski oy:n nimellä. Tehdas meni konkurssiin 1903 mutta jatkui uusien yrittäjien johdolla 1920-luvulle asti. 1925 valmistui paperitehtaan paikalle vesivoimalaitos, jonka putouskorkeus on 6m ja teho 3300mWh. Alempana jokivarressa oleva Ritakosken voimalaitos valmistui 1920 ja putouskorkeus on 6m. Seuraava alempi Lahnasenkosken voimalaitos valmistui jo 1911. Sen putouskorkeus on 8m ja on tiettävästi Suomen vanhin puurakenteinen voimalaitos. 
 

Joki on ollut aikanaan tärkeä puutavaran uittoväylä Laatokan sahoille ja joen yläjuoksulle valmistuneen paperitehtaan tekemisen ehtona oli, ettei se estä puutavaran uittoa. Tehtaan ja voimalaitosten ohi tehtiinkin uittorännit, joita pitkin puut uitettiin padon alapuolelle.
Maisemaltaan jokivarsi on vanhaa kuusikkoa ja paksun sammalen peittämään kalliota. Osittain joen varsilla on peltoa ja vanhaa hakkuaukkoa. Maisemiltaan ei polku ole mikään erikoinen mutta historiallisena kohteena mielenkiintoinen. Joen pohjoisrannalla on lintutorni, josta näimme joella seitsemän joutsenta. Tornilla olevien opastaulujen mukaan linnusto on runsasta ja sieltä on havaittu mm. harmaahaikaroita ja ruskosuohaukkoja. Hiitolanjoessa on nuoliaisiin lukeutuvan rantaneulan eli rantanuoliaisen (Cobitis Taenia) ainoa tunnettu makeanveden esiintymä Suomessa.
 Lahnasenkosken voimalaitos 

Reitti on lyhyt ohikulkumatkalla käytävä paikka mutta asiakseen ei kauempaa tulisi lähdettyä vain retkeilyn takia. Näin syksyllä kun kasvisto alkaa olla jo lakaistunut ei erikoista katsottavaa vanhoja voimalaitoksia lukuunottamatta ole. 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti